Marraskuun 2023 jäsenilta
Marraskuun jäseniltaan kokoonnuttiin kerhohuoneella 29.11.2023. Kokous oli samalla sääntömääräinen syyskokous.
Syyskokouksessa sai puheenjohtaja Kenneth Strömberg valtuudet jatkokaudesta vuodelle 2024. Johtokuntaa täydennettiin Reijo Juustin ja Tero Westerin valinnoilla. Johtokunnassa jatkavat Jarmo Fredriksson, Irma Rantanen, Sulho Lehtonen, Leena Lintukorpi ja Jari Virtanen. Toiminnantarkastajana jatkaa Pekka Salmi.
Päätettiin myös pitää jäsenmaksut ennallaan, 20€ ja perhejäsen/opisk 10€.
Kokouksessa sovittiin myös mm kevätnäyttelyn ajankohdaksi huhti-toukokuu sekä Kerhon osallistumisesta Paimion 700v juhlavuoteen näyttelyn merkeissä.
Kauden päätöstä juhlistetaan 13.12 klo 13 Tuorlan Majatalossa joululounaan kera. Samalla voi tutustua Tuorlan joulupuotiin ja käydä Floristiikkatalossa.
Illan päätteeksi uusi jäsenemme Olavi Kurkela valitsi kuukausikuvaksi Kennethin kuvan ”Nappulakisat”.
Virallisen osuuden jälkeen Tero Wester kertoi laajasti urheilukuvauksesta kuvin ja sanoin.